Header uutiset

Pelaajaesittelyssä seuraavana Sanni Kouva. Sanni on parhaillaan U16-maajoukkueen kanssa Walesissa UEFA Development turnauksessa.

Sanni Kouva on 15-vuotias ONS:n kasvatti, joka pelaa vasemman kaistan pelipaikkoja ONS:n BSM -joukkueessa. Tutuiksi ovat tulleet paikoista vasen wingback, toppari ja laitahyökkääjä.

Jalkapallo on ollut osa Sannin elämää jo pienestä pitäen. Hänen isoveljensä pelasi jalkapalloa ja isä toimi valmentajan tehtävissä, joten Sanni katseli usein heidän harjoituksiaan ja pelejään kentän laidalta. Sanni aloitti itse lajin harrastamisen 8-vuotiaana.

Nykyiselle tasolle pääseminen on vaatinut häneltä monen vuoden tavoitteellista harjoittelua ja urheilijan elämäntyylin noudattamista. Sanni kertoo treenanneensa joukkueharjoituksissa aina täysillä. Sen lisäksi hän on tehnyt omatoimista pallollista ja pallotonta harjoittelua. Tällä hetkellä Sannin tyypillinen harjoitusviikko koostuu kuudesta tai seitsemästä ohjatusta treenistä ja lisäksi omatoimisesta harjoittelusta. Kastellin liikuntaluokalla opiskelu antaa hänelle mahdollisuuden viikoittaiseen laadukkaaseen aamuvalmennukseen. Yleensä viikonloppuisin on jokin peli. Muut harrastukset ovat saaneet väistyä jalkapallon tieltä, mutta ennen Sannin harrastuksiin kuului usean vuoden ajan myös tanssi. Vapaaaikaansa hän tykkää viettää kavereidensa kanssa.

Sannin vahvuuksia ovat hänen hyvä vasen jalkansa, 1v1-tilanteet, urheilullisuus, nopeus, pelikäsitys ja hyvät pääpelitaidot. Sannin mielestä parantaa taas voi kaikilla osa-alueilla, mutta erityisenä kehittämiskohteenaan hän mainitsee oikean jalkansa. Sannille kohokohtia jalkapallon parissa ovat olleet maajoukkueleiritykset sekä kovatasoiset T18 SM-sarjapelit ja - karsintapelit.

Sanni valittiin ensimmäisen kerran mukaan U16- maajoukkueeseen lokakuussa 2021, ja ensimmäisen maajoukkuepelinsä Sanni pelasi myös viime vuoden lokakuussa. Vastassa oli TFA. Sannille jäi ottelusta hyvät fiilikset, koska oli mahtavaa päästä pelaamaan ensimmäistä kertaa Suomi-paidassa. Maajoukkuetta edustaessaan Sanni on pelannut vasempana laitapelaajana. Maajoukkueympäristössä Sannin mukaan kaikki toiminta on ammattimaista, ja vaatimustaso on paljon korkeampi kuin niin sanotussa normaalissa joukkuearjessa. Maajoukkuepuolella jokainen pelaaja on hänen mukaansa todella motivoitunut ja tavoitteellinen. Tulevaisuudessa Sannin haaveena on tulla ammattilaispelaajaksi ja pelata jokin päivä ulkomailla.

ONS:n junioreille hän haluaa lähettää seuraavanlaiset terveiset: ”Kun harjoittelee sitoutuneesti, tavoitteellisesti ja täysillä, niin se kantaa pitkälle. Tärkeintä kuitenkin jalkapallon pelaamisessa on intohimo ja hyvä asenne!”

 

sanni (002).png