Header uutiset

On aika käynnistää juniorijoukkueidemme esittelyt ja ensimmäisenä on vuorossa ONS 2013. Lue alta joukkueen esittely kokonaisuudessaan.

ONS-13-joukkueessa pelaa tällä hetkellä 34 tyttöä. Toimihenkilöitä on puolestaan kaikkiaan kolmetoista: joukkueenjohtaja, rahastonhoitaja, varustevastaava, viisi valmentajaa ja viisi huoltajaa. Joukkueella on harjoitukset kolmesti viikossa. Joukkueenjohtaja Jarmo Yrjänän mukaan joukkue koostuu innokkaista ja motivoituneista tytöistä, jotka tykkäävät harrastuksestaan. Joukkueen tavoitteena on, että jalkapallo olisi kaikille pelaajille mukava harrastus, jossa saa omalle tasolleen sopivia harjoituksia ja pelejä.

Harjoittelussa keskitytään erityisesti yksilötaitoihin. Tällä hetkellä harjoitusten teknis-taktisena teemana on pallon suojaaminen ja siihen liittyvät erilaiset oppimistavoitteet, jotka vaihtelevat pelaajien taitotason mukaan. Joukkue harjoittelee myös perusliikuntataitoja (BMS), kuten nopeutta, ketteryyttä, liikkuvuutta, koordinaatiota ja tasapainoa. Kaudella 2022 ONS-13 osallistuu kolmella joukkueella piirisarjaan. Yksi joukkue pelaa P9-sarjassa ja kaksi joukkuetta T9-sarjassa.

Lauantaina 29. tammikuuta joukkue pelasi Ouluhallilla pienimuotoisen turnauksen Ajaxin ja OHF:n samanikäisiä tyttöjä vastaan. Joukkueen osalta peruuntunut OGC-turnaus oli joukkueessa odotettu tapahtuma, joten kalenteriin vapautuneen aukon myötä päätettiin tilalle järjestää pelit Ouluhallilla. Vastustajia olisi saatu enemmänkin, mutta kenttävuoron pituus ja toimihenkilöiden määrä asettivat omat rajoitteensa järjestettävien pelien määrälle. Helmikuun 5. päivänä on puolestaan luvassa ORA:n Talviliigan pelit. Joukkueen on lisäksi tarkoitus osallistua kuluvan vuoden aikana niin Wasa Cupiin kuin myös Jyväskylän Hippo-turnaukseen.

Joukkueen omille sivuille pääset TÄSTÄ.

ONS 13 rinki

 Kuva 1: tyttöjen suosikkileikki treenien loppuun, toffee.

 

ONS 13 JOUKKUE

 Kuva 2. Joukkue Hippo-turnauksessa syksyllä 2021.